Tutkimusmatkalla ekumeniaan

Säde Loponen/ stuertti, Suomen Metodistikirkko

hoodRobert Peary oli amerikkalainen löytöretkeilijä, joka matkasi 1900-luvun alussa Grönlannissa. Hän tuli tunnetuksi Pohjoisnavan löytäjänä.  Saavutus on sittemmin kyseenalaistettu, mutta mies lienee ollut enimmillään muutaman kilometrin päässä tavoitteestaan.

En tietäisi mitään Pearysta, ellen olisi nukkunut viime öitä hänen mukaansa nimetyssä huoneessa. Oikeastaan kyseessä on pikkuinen hytti Tonavan rannalla kelluvassa laivassa. Toisella puolella laivaa on Pest, toisella puolella Margit-saari, jonka rannoilla hölkkääjät uhmaavat hellettä.

Laiva on lastattu stuerteilla eli Euroopan kirkkojen konferenssin yleiskokouksen nuorilla vapaaehtoistyöntekijöillä. Itse olen kolmikymppisenä vanhimmasta päästä, kun taas nuorimmat ovat hiljattain täysi-ikään tulleita.

Edustamme eri kieliä ja kulttuureja. Käsitteet enemmistö ja vähemmistö saavat uusia merkityksiä, kun kohtaa vaikkapa luterilaisia, jotka ovat kotimaassaan kaikkea muuta kuin valtavirtaa. Suomalaista ilahduttaa se, että jokainen unkarilainen tuntuu osaavan ainakin muutaman sanan suomea. Pääosin kommunikointikieli on englanti.

Moninaisuus jatkuu  varsinaisessa yleiskokouksessa. Olen ihastellut eri kirkkojen edustajien hattuja, viittoja, lipereitä ja jättikokoisia ristejä. Suosikkejani ovat armenialaisten munkkien teräväkärkiset mustat huput.

Samaan aikaan kun edustajat tekevät päätöksiä, stuertit kantavat tavaroita ja monistavat dokumentteja. Olemme vähän kuin koirat tutkimusmatkailijan reen edessä: jolkottelemme tyytyväisinä sinne, minne meidän käsketään mennä. Viikon aikana selviää, kuinka pitkälle pääsemme. Kenties edustajilla on sama asenne kuin Robert Pearylla aikoinaan: “I shall find a way or make one.”